Thursday, May 10, 2007

Matkailu avartaa!


Kottaraisen pesässä on jälleen koko perhe kotona. Kottarainen ja Äitinsä vierailivat Lahdessa Kummitädin luona. Kummitädin vatsa oli Kottaraisen kummastuksen aiheena, vähän vain hän uskalsi taputtaa tulevia leikkikavereita. Äiti toimi au pairina sohvalla köllöttelevälle Tädille, jotta kaverit ymmärtäisivät pysyä mahassa vielä tovin. Kottarainen viihtyi kyläilemässä ja harjoitteli ahkerasti uutta taitoaan: kävelyä. Sunnuntain jälkeen matkat ovat vaan pidentyneet, nyt säkällä taittuu jo kolmekin meetriä. Taitava! Ihanaa ja haikeeta on moinen meno vanhempien mielestä.

Reissussa juhlittiin Kummitädin ja Äidin tulevia 18-vuotisynttäreitä ;) sekä Kottaraisen ensimmäistä syntymäpäivää, kaikkia etukäteen. Kummitäti kun on ilmeisestikin estynyt muutaman viikon päästä. Hän on joko edelleen sillä samalla sohvalla tai sitten Äiti. Juhlissa oli vaaleanvihreä Prinsessakakku ja kaksi vierastakin. Lahjat olivat mieluisia. Kummitädille annettiin kermakko ja sokerikko. Äiti sai tämän:


Eikö olekin mielettömän ihana? Kottarainen sai mahtavan lippalakin, siinä on päärynöitä mustalla pohjalla.




Viime metreillä Kottarainen sai vielä kylpyankkakokoelmaansa uusia yksilöitä. Nämä ihanuudet osti Äiti juuri ennen junan lähtöä ja ne olivatkin tarpeen junamatkalla kiukkuisen Poikasen viihdyttämisessä.



Onneksi IskäKottarainen ymmärsi huoltaa lastaan loppuillan ja Äiti sai nauttia jogurttirusinoita, rauhaa ja Euroviisuhuumaa.

Kiitos kaikille ihanille kommenteista ja vierailuista. Ne ovat olleet ilahduttavia.



6 comments:

Anonymous said...

Heissulivei!

Nää kuvat on nii nättei ku sika pienenä! Tulee mieleen vähän ihanan blogit :) Ihana oot sieki! Ja Veene! Ei oo sinisempiä silmiä ehkä nähty.

Terkkussii sinne Outskalta

Anonymous said...

Voi ihanuus mitä lahjuksia ja tuliaisia! Hattu sopii tosi hyvin!

Anonymous said...

Yhdyn edellisiin - mainio tyyppi tuo kävelevä Verner The Vilpertti ja päärynä-lätsä on tosi makee!!

Ihanaista äitienpäivää!

t. Siiri ja äitee

Anonymous said...

Eiks mittää uusii kirjoituksia? Täällä odotetaan kieli pitkällä!

Anonymous said...

Ihania kuvia taas! Ylisöpö vaaka! :) Ja juuri toissapäivänä Emmaa kylvettäessä sanoin miehelle, että täytyy kohta ostaa kylpyankka. Teillä onkin komea kokoelma! Terkkuja lätsäpäiselle Vernerille!

Anonymous said...

"Pitääks sun aina blaadaa? Funtsi jotain Lätsä-Pekka Päivärintaa. Blaadaako se?" -Mats, Z-Salamapartio-
Sellainen lakki on mun kummi-ukolla. Hieno on! Nauratti. Ja onhan Sikkokin saanut paljon kaikkia lahjoja. Vaari/faija sentään tajuaa jotain ;-). Halpus täältä Eno-veljeltä ja Pupu Puikkaselta