Sunday, March 15, 2009

Vihdoinkin! Käsitöitä!

Elämä Kottaraisen pesässä on tasaantunutvihdoin sellaiseksi, että täällä voi jälleen harrastaa käsitöitä. Onnenpäiviä ovat sellaiset!




Kottaraisen sukkakoiralle valmistui oma koppi. Äiti näki kangaskopin täällä , eikä voinut vastustaa sellaisen askartelua Molly Chickenin varoitteluista huolimatta. Muutama kirosana kyllä pääsi pesässäkin, kun ompelin seiniä käsin toisiinsa. Ruotsin euroviisut toimivat loistavana viihdykkeenä ompelun lomassa, ei ehtinyt keskittyä veren tirsumiseen sormenpäistä, kun sai ihmetellä ruotsalaisten kekkalointia. Tosin, väärä biisi voitti... Koirankopin katto saa kyllä uuden kiinnitysmekanismin, kunhan tarranauhakauppa on taas auki.

Kottaraista ei juurikaan koppi kiinnosta. Apina kävi koiran kanssa iltapäiväkahvilla ja sitten loppui mielenkiinto.


Äiti Kottarainen kutaisi myös itselleen maailman rumimmat sukat. Tarkoituksena oli päästä eroon langanlopuista ja vapautua esteetikolle ominaisesta ylisuunnitelmallisuudesta värien ym. suhteen. Melkein onnistuin heittäytymään ja olemaan suunnittelematta seuraavaa väriä... Tykkään sukista mielettömän paljon, varsinkin siitä, että ne ovat keskenään ihan erilaiset. Seuraavat rumasukat saakin Iskä Kottarainen.

3 comments:

Anonymous said...

Ai että kun osais itekin! Niin on taas ihanuuksia tehty teidän pesässä!

Anonymous said...

Ja musta noi on ihanat ja kauniit!

Mustikki

Anonymous said...

Piti vielä tulla sanomaan että nämä on niin ihanat sukat että oih :-)

Mustikki